SAVONLINNA OPERA GAMES

Tardiveaulle auto

 

kisa-6 copy low

 

OperaGamesien viimeisenä kilpailupäivänä huomio oli odotetusti päivän pääluokassa XXV OperaGames presented by SsangYong autokilpailun finaalissa. Kaikkien huulilla oli kysymys ”kuka saa tänään auton”.

 

Autokilpailun finaaliin oli perjantain karsinnasta selvittänyt tiensä yhteensä 45 ratsukkoa, joten käytännössä peli oli vielä aivan auki ja kaikki kärkinimet mukana kisassa. Perusradan jälkeenkin kilvassa oli mukana vielä 15 ratsukkoa. Heidän joukossaan myös viime vuonna autokilpailun voittanut Hattel Ridersien Susanna Granroth & Baccara. Granroth lähti uusintaan ihan alkumetreillä uusinnan toisena ratsukkona. Odotetusti parivaljakko heitti niin ”nopean nollan” että monet mielessään jakoivat auton jo Granrothille. Tästä oli eri mieltä oikeastaan vain Tuomarinkylän Ratsastajien Mikael Forsten & Sikais, jotka lähtivät radalle selvästi tavoitteenaan lyödä Granrothin asettama pohja-aika. Forstenin aika 48,99 ei kuitenkaan riittänyt siinä vaiheessa kuin toiseen sijaan.

Ja sitten tuli Hanna Tardiveau. Ja hän ratsasti kovaa. Niin kovaa että maalissa Tardiveau & Wetricha kellottivat ajan 46,34, joka oli yli sekunnin nopeampi kuin autossa kiinni olleen Granrothin aika 47,47. Näin auto lähti Järvenpäähän, ja Granrothin oli tyytyminen kakkosesta saamaansa 4000 euroon. Kolmossija meni Forstenille. Granroth täydensi päiväänsä olemalla vielä neljäs ratsullaan Leopoldo. Yhteensä uusinnassa saatiin nähdä viisi tuplanollaa, myös Hattel Ridersien Janna Jensen & Elinea suoriutuivat tehtävästä virhepisteittä ajassa 57,12.

 

Päivän aikana ratsastettiin myös toinen avoin 130 cm luokka. Sen voittoon ratsasti Hattel Ridersien Elena Hämäläinen & Wiseguy. Avoimen 120 cm luokan voitti Ratsastusseura Kiva ry:n Tuisku Kivikoski-Vainio & Pinewood Sari Jones 2587.

 

2-tason luokissa luokkavoitot menivä 110 cm tasolla Ratsuryhmä ry:n Eveliina Liukkoselle & CP Centille ja 100 cm tasolla Peuramaan Urheiluratsastajien Carolina Idänpään-Heikkilälle & Hembys Smaragdille.

 

*********

 

TULOKSET

OperaGames 9.7.

Esteratsastus

 

Luokka 16

130 cm perusrata ja uusinta

44 lähtijää ja 11 sijoittuu

 

1) Hanna Tardiveau, Ratsastusseura Aino ry – Wetrichta 0-0/46.34, 2) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Baccara 0-0/47.47, 3) Mikael Forsten, Tuomarinkylän Ratsastajat ry – Sikais 0-0/48.99, 4) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Leopoldo 200 0-0/51.56, 5) Janna Jensen, Hattel Riders ry – Elinea VDL 0-0/57.12, 6) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Elano 0-4/47.76, 7) Anne Penttinen-Kemppi, Riding Club Ohenharju ry – Rebeca 0-4/49.00, 8) Sari Lundén, Tampereen Ratsastusseura ry – Lasdiema 2762 0-4/51.63, 9) Janina Kvarnström, Siuntion Urheiluratsastajat ry – Volovent du Veret 0-4/54.85, 10) Janna Jensen, Hattel Riders ry – Bleu Lady 0-4/55.80, 11) Petra Heikkinen, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – Alabama-Balia 0-4/55.94, 12) Sanna Backlund, Hattel Riders ry – Wilhelmina 0-8/49.35, 13) John Antell, Husön Ratsastajat ry – Osaka Hästak 0-8/52.47, 14) Petra Heikkinen, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – Luxury Limited Edition 0-8/53.98, 15) Petri Korhonen, Team Mp Riders ry – Ingliston Wicker 199 0-12/60.58, 16) Mikael Wahlman, Korpikylän Ratsastajat ry – Armani II 1/82.17, 17) Tuisku Kivikoski-Vainio, Ratsastusseura Kiva ry – Carolus 1/84.24, 18) Sara Kumpulainen, Ratsastusseura Ork ry – Duc 4/73.82, 19) Sonja Mäkelä, Ratsastusseura Ork ry – Cissy 4/76.05, 20) Alexandra Barthelaix, Lohjan Ratsastajat ry – Carey 4/76.08, 21) Maija Yli-Huhtala, Ratsastusseura Varsa ry – Cortina II 4/76.51, 22) Nita Raiskio, Tampereen Ratsastusseura ry – Cassius D 4/78.24, 23) Jukka Rantanen, Ypäjän Ratsastajat ry – Carlos Santana 15 4/79.26, 24) Elena Hämäläinen, Hattel Riders ry – Carla T. 4/80.26, 25) Venla Keränen, Husön Ratsastajat ry – Claire II 4/81.33, 26) John Antell, Husön Ratsastajat ry – Iscara del Maset 4/81.35, 27) Janna Jensen, Hattel Riders ry – Eye Catcher 5/83.65, 28) Minna Hannula, Ääneseudun Ratsastajat ry – Destiny 6/88.32, 29) Nita Raiskio, Tampereen Ratsastusseura ry – Dolanda 8/73.67, 30) Kia Orhanen, Tuusulan Ratsastajat ry – Jarco van de Rundsvoort 8/79.16, 31) Sanna Backlund, Hattel Riders ry – ST Quel Exelance 8/81.33, 32) Maria Salminen, Rabbelugnin Ratsastajat ry – Collected But Not 9/82.47, 33) Marja Tetri-Rantanen, Tampereen Ratsastusseura ry – Prospect 9/82.95, 34) Mikael Wahlman, Korpikylän Ratsastajat ry – Jackpot van de Kievitsdriesen 10/88.74, 35) Venla Keränen, Husön Ratsastajat ry – Dorette B 11/92.41, 36) Nette Ivars, Myrkyn Yksityisratsastajat ry – Gezebelle-LT Z 12/74.60, 37) Bettiina Lahdensivu, Vasamajärven Ratsastajat ry – Rapsodija 12/79.00, 38) Hanna Tardiveau, Ratsastusseura Aino ry – Castello 12/80.44, 39) Nina Cederberg, Siuntion Urheiluratsastajat ry – Diaty Fortuna 12/81.24, 40) Terhi Toikka, Kuopion Ratsastajat ry – Zellma 14/105.07, 41) Sanna Kröger, Golden Riders ry – Stormreaver FP Hyl., 41) Iisa Huttula, Nika Team ry – Casquetta Kesk., 41) Annika Voho, Ratsastusseura Ork ry – Peppermint Z Kesk., 41) Mikael Wahlman, Korpikylän Ratsastajat ry – Blueberryhill's Avantgard Hyl.

 

Luokka 15 

130 cm Vaikeutuva

19 lähtijää ja 5 sijoittuu

 

1) Elena Hämäläinen, Hattel Riders ry – Wiseguy 55/53.57, 2) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Greta Green 55/56.35, 3) Markus Backlund, Hattel Riders ry – Lawinium 55/59.74, 4) Milla Sundvall, Gumbölen Ratsastajat ry – Gravis 52/56.87, 5) Hanna Tardiveau, Ratsastusseura Aino ry – Funkel Gabriel 52/56.89, 6) Sonja Kaakko, Ratsastusseura Tavastia ry – Estera 51/53.74, 7) Outi Väyrynen, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – Hipograph 48/59.67, 8) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Elitha 48/59.84, 9) Linda Metsämäki, Ypäjän Ratsastajat ry – Deblin H.V 48/60.84, 10) Mari Karvinen, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – Kiss of Stallex 41/56.47, 11) Minna-Mari Kukkola, Oulun Ratsastajat ry – Charlie Brown 39/56.84, 12) Heini Puomila, Tampereen Ratsastusseura ry – Chalifas 36/56.50, 13) Janna Jensen, Hattel Riders ry – Quardino L 184 36/66.28, 14) Sonja Mäkelä, Ratsastusseura Ork ry – Clover O.T. Lowlands 32/64.64, 15) Minna-Mari Kukkola, Oulun Ratsastajat ry – Bozz 29/56.23, 16) Noora Jukarainen, Mikkelin Ratsastusseura ry – Lady Gala 16/81.65, 16) Noora Jukarainen, Mikkelin Ratsastusseura ry – Satellite 16/81.65, 18) Sanna Backlund, Hattel Riders ry – Euro-Star Blue Kesk., 18) Nora Winter, Porvoon Ratsastajat ry – Alf Kesk.

 

Luokka 14 

120 cm ratsastus kahdessa vaiheessa

37 lähtijää ja 10 sijoittuu

 

1) Tuisku Kivikoski-Vainio, Ratsastusseura Kiva ry – Pinewood Sari Jones 2587 (0)-(0)/34.82-0, 2) Heini Puomila, Tampereen Ratsastusseura ry – Ballerina Z (0)-(0)/35.46-0, 3) Elina Ihatsu, Etelä-Kymen Urheiluratsastajat – Anne B. (0)-(0)/35.66-0, 4) Jukka Rantanen, Ypäjän Ratsastajat ry – Capisce Uno (0)-(0)/36.22-0, 5) Maija Yli-Huhtala, Ratsastusseura Varsa ry – Birchcape's Wonderland (0)-(0)/37.70-0, 6) Reetta Sundberg, Etelä-Kymen Urheiluratsastajat – Carinja (0)-(0)/37.77-0, 7) Mira Rantanen, Tampereen Ratsastusseura ry – Warnaba L Z (0)-(0)/38.43-0, 8) Titta Tienpolvi, Kuopion Ratsastajat ry – A'Nuit (0)-(0)/38.99-0, 9) John Antell, Husön Ratsastajat ry – Galaxy (0)-(0)/39.63-0, 10) Noora Forstén, Helsingin Ratsastajat ry – Casalia R (0)-(0)/40.16-0, 11) Anna Gröhn, Ghorse Riders Club ry – Con Tentus (0)-(0)/40.43-0, 12) Elena Hämäläinen, Hattel Riders ry – Fun For 2 C (0)-(0)/40.95-0, 13) Sara Rehnbäck, Lidrid-Team ry – Free Bay (0)-(0)/41.30-0, 14) Noora Jukarainen, Mikkelin Ratsastusseura ry – Satellite (0)-(0)/41.53-0, 15) Sonja Kaakko, Ratsastusseura Tavastia ry – Celtas Quintina (0)-(0)/41.56-0, 16) Sonja Mäkelä, Ratsastusseura Ork ry – Clover O.T. Lowlands (0)-(0)/42.00-0, 17) Janina Kvarnström, Siuntion Urheiluratsastajat ry – Heather Nova (0)-(0)/47.55-0, 18) Anniina Ruotsalainen, Oulun Ratsastajat ry – Carenina (0)-(0)/49.66-0, 19) Mari Karvinen, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – Tiffany III (0)-(4)/38.50-4, 20) Petra Heikkinen, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – Q And Q DK Z (0)-(4)/39.77-4, 21) Terhi Toikka, Kuopion Ratsastajat ry – My Medeia (0)-(4)/40.47-4, 22) Jonna Weisell, Siilin Ratsastajat ry – Coreno (4)-(0)/40.79-4, 23) Mette Perälä, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – Caldas (0)-(4)/41.53-4, 24) Aino-Kaisa Räisänen, Kuopion Ratsastajat ry – Amerone (0)-(4)/42.25-4, 25) Reeta Muhojoki, Lidrid-Team ry – Hyena Drum SV (0)-(4)/43.63-4, 26) Noora Jukarainen, Mikkelin Ratsastusseura ry – Lady Gala (4)-(0)/48.17-4, 27) Anu Siimes, Tuusulan Ratsastajat ry – Firenza (0)-(4)/49.47-4, 28) Jonna Hietala, Kokkolan Ratsastajat ry – Csaba (4)-(4)/36.46-8, 29) Tiina Porali, Oulun Ratsastajat ry – Znuten (0)-(8)/38.69-8, 30) Sofia Soilu, Team Fincheval ry – For Next Generation (4)-(4)/41.79-8, 31) Nita Raiskio, Tampereen Ratsastusseura ry – Assonic T (4)-(4)/46.09-8, 32) Jenna Pääkkönen, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – Prada (4)-(8)/34.27-12, 33) Iisa Huttula, Nika Team ry – Carrera Love (8)-(4)/52.01-12, 34) Vesa Helenius, Etelä-Kymen Urheiluratsastajat – Thunderbird DS Z Hyl., 34) Veronica Lindberg, Kotkan Ratsastajat ry – Bel Amis de la Roche Hyl., 34) Minna Hannula, Ääneseudun Ratsastajat ry – Fashion Kesk., 34) Mika Yläoutinen, Etelä-Karjalan Urheiluratsasta – Wyletty Hyl.

 

Luokka 13 

110 cm ratsastus kahdessa vaiheessa

26 lähtijää ja 7 sijoittuu

 

1) Eveliina Liukkonen, Ratsuryhmä ry – CP Centi 0-0/36.87, 2) Tiina Kuronen, Kuopion Ratsastajat ry – Qiara KS 0-0/37.11, 3) Iisa Huttula, Nika Team ry – Chandara 0-0/39.66, 4) Sara Vainikkala, Kotkan Ratsastajat ry – Eduard 0-0/40.43, 5) Reeta Muhojoki, Lidrid-Team ry – Al Carrera 0-0/42.04, 6) Hanna Tardiveau, Ratsastusseura Aino ry – Angelina de Circee 0-0/45.39, 7) Lotta Hyttinen, Oulun Ratsastajat ry – Viola 0-0/46.09, 8) Merilin Skippari, Urheiluratsastusseura Tammer R – Clitschko 0-5/50.26, 9) Peppiina Pesonen, Siuntion Urheiluratsastajat ry – Billy Windsor 0-Hyl., 10) Miia Suomi, Ratsastusseura Ork ry – Calaisa SN 4/52.41, 11) Janina Karinen, Ratsastusseura Hakkapeliitat-7 – Noble Dark Agent 4/53.09, 12) Emilia Bottas, Korpikylän Ratsastajat ry – Obora's Jean 4/53.22, 13) Ida Johansson, Siuntion Urheiluratsastajat ry – Helios du Petit Vivier 4/53.32, 14) Mika Yläoutinen, Etelä-Karjalan Urheiluratsasta – Wyletty 4/55.91, 15) Vesa Helenius, Etelä-Kymen Urheiluratsastajat – Master 6/68.93, 16) Lina Leväaho, Tuusulan Ratsastajat ry – Beaty E.B. 7/71.30, 17) Noora Manninen, Husön Ratsastajat ry – Flox 8/51.79, 18) Iissa Koskinen, Kuopion Ratsastajat ry – Floridatimes O 8/56.62, 19) Peppiina Pesonen, Siuntion Urheiluratsastajat ry – Fantastic 8/58.02, 20) Petra Huru, Porin Ratsastajat ry – Laszlo 8/60.47, 21) Terhi Toikka, Kuopion Ratsastajat ry – Kehvola Zeta 8/60.55, 22) Vivi Lakovaara, Ratsastusseura Ork ry – Don-Diego 8/78.57, 23) Paula Räsänen, Puijon Laukka ry – Gee W Flo-Rida U 14/67.81, 24) Anna-Elisa Orajärvi, Meri-Lapin Ratsastajat ry – Brooklyn BC 14/83.92, 25) Hanna Makkonen, Kuopion Ratsastajat ry – Arons Hyl., 25) Veronica Lindberg, Kotkan Ratsastajat ry – Bel Amis de la Roche Hyl.

 

Luokka 12

100 cm ratsastus kahdessa vaiheessa

26 lähtijää ja 7 sijoittuu

 

1) Carolina Idänpään-Heikkilä, Peuramaan Urheiluratsastajat r – Hembys Smaragd 0-0/23.74, 2) Pauliina Nousiainen, Savonlinnan Ratsastajat ry – Princess Sparkle 0-0/24.22, 3) Janina Karinen, Ratsastusseura Hakkapeliitat-7 – Noble Dark Agent 0-0/24.59, 4) Minea Forsell, Etelä-Kymen Urheiluratsastajat – Kirkebys Princess 0-0/27.49, 5) Liia Brusin, Similän Ratsastusurheilijat ry – Wisconsa 0-0/28.04, 6) Sara Vainikkala, Kotkan Ratsastajat ry – Eduard 0-0/34.09, 7) Eveliina Liukkonen, Ratsuryhmä ry – Al Quinara 0-4/24.66, 8) Aasa Laaksonen, Ratsastusseura Kiva ry – Q 0-4/26.39, 9) Assi Penttinen, Varkauden Urheiluratsastajat r – Karapelli 0-4/28.81, 10) Sara Pahkala, Siilin Ratsastajat ry – Eddy G 0-4/35.37, 11) Jasper Karhu, Savonlinnan Ratsastajat ry – Okey 4/52.89, 12) Eerika Huovinen, Oulun Ratsastajat ry – Unique III 4/53.26, 13) Paula Räsänen, Puijon Laukka ry – Poke Rols 4/54.57, 14) Johanna Mäkelä, Puijon Laukka ry – Cloebayou v/d Castershoeve 4/55.23, 15) Anu Häkkinen, Savonlinnan Ratsastajat ry – Ravel II 4/56.19, 16) Sofia Soilu, Team Fincheval ry – Ally Mc Beal 4/60.42, 17) Reetta Sundberg, Etelä-Kymen Urheiluratsastajat – Zandor III 4/61.86, 18) Vivi Lakovaara, Ratsastusseura Ork ry – Don-Diego 4/64.97, 19) Eveliina Laitinen, Kuopion Ratsastajat ry – Dalarius 4/65.11, 20) Veera Seppänen, Savonlinnan Ratsastajat ry – Don-Bars 4/69.51, 21) Mette Perälä, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – High Fly 6/78.39, 22) Jenni Vattulainen, Riding Club Motive ry – Landwind 7/80.83, 23) Emilia Bottas, Korpikylän Ratsastajat ry – Aristocrat 12/67.29, 24) Paula Räsänen, Puijon Laukka ry – Gee W Flo-Rida U 16/68.10, 25) Veera Virolainen, Savonlinnan Ratsastajat ry – Kadets Hyl., 25) Netta Pietilä, Tampereen Ratsastusseura ry – Brok Hyl.